Keskusoptiikka Hyvinkäällä metsästämässä kauan sitten kadotettua näköaistia

Keskusoptiikka Hyvinkää -Screenshot.png

Kajautan asian ilmoille heti kättelyssä. Olen näköaistini osalta yhtä tarkka näkemään eteeni kuin koko elämänsä maan alla asustellut myyrä. Olen joutunut käyttämään silmälaseja ja piilolinssejä jo nuoruudestani saakka, jonka vuoksi aihealue onkin itselleni hyvin tuttu ja lähellä sydäntä. Tämän vuoksi olinkin positiivisella tavalla odottavainen, kun olin päättänyt seuraavaksi vierailukohteekseni Keskusoptiikka Hyvinkään tilat. Vierailu optikkoliikkeessä on muutenkin ajankohtaista nyt, kun lämmöllään hellivä kevätaurinko alkaa pilkistelemään pilvien takaa ja silmämunat huutavat aurinkolasien tarjoaman suojan perään.

Nopeahkon nettitutkimukseni jälkeen sain selville, että liikkeessä tulisi olemaan erittäin monipuoliset silmä- ja aurinkolasivalikoimat. Liikkeestä saisi tämän lisäksi myös erilaisia optikkopalveluita, vaikka en itse tarvitsekaan tällaisia palveluita juuri tällä vierailukerralla. Yrityksestä löytyvät nettisivut ja videot kielivät osaltaan siitä, että liike näyttää visuaalisesti hyvin samanlaiselta kuin muutkin laadukkaat optikkoliikkeet, joissa olen aiemmin käynyt; Paikka vaikuttaa valoisalta, monipuoliselta ja avaralta, jossa ei varmastikaan iske ahtaanpaikankammo.

En asu Hyvinkäällä, jonka vuoksi en tunne paikkakuntaa tai sen paikkoja oikeastaan ollenkaan, mutta koska liike sijaitsee suurehkossa Kauppakeskus Willassa, ei paikalle löytäminen ollut millään tavoin vaikeata. Käveltyäni pienen tovin Hyvinkään rautatieasemalta, näen ison neliskanttisen kauppakeskuksen lähenevän horisontissani, kunnes pääsen paikan viereen. Kotvan kuluttua löydän itseni kauppakeskuksen sisuksista, Prismaa vastapäätä ja Keskusoptiikka Hyvinkää -liikkeen edestä ja hyppään rohkeana peremmälle.

Minut toivotetaan välittömästi tervetulleeksi kahden iloiselta vaikuttavan naisoptikon toimesta, kun astun liikkeeseen ja tämän jälkeen sain pienoisen esittelyn liikkeen tiloista. Käymme keskustelua minun lasitarpeistani, jonka myötä jouduin myöntämään, että menen puhtaasti käsikopelolla, kun en käytä piilolinssejä. Otin esille myös omat antipatiat laseja kohtaan, sillä en ole koskaan kokenut lasien sopivan kasvoilleni siten, että kehtaisin käyttää niitä ihmisten ilmoilla julkisella paikalla. Tämän keskustelun myötä sain joitakin kehyksiä soviteltavaksi ja lopputuloksen nähtyäni olin jokseenkin yllättynyt, sillä paikan optikot olivat löytäneet minulle parit aivan minun kasvoilleni sopivat kehykset. En haukkuisi lopputulosta täydelliseksi, mutta kehykset kasvoillani nähtyäni asenteeni silmälaseja kohtaan oli muuttunut täysin ja ymmärsin, kuinka tärkeää on valita kehykset ammattilaisen opastuksella, jotta kehyksien kantaminen tuntuisi vuosikymmenienkin jälkeen yhtä miellyttävältä kaikin puolin.

Liikkeen ystävälliset optikot esittelivät minulle kehyksien jälkeen optikon ja silmälääkärin työhuoneita ja heidän käyttämiä laitteita, jotka vaikuttivat olevan vähintäänkin ajan tasalla tekniikkansa puolesta. Tämän jälkeen minulle esiteltiin paikan suorittamaa linssihiontaa, josta kiinnostuin kuulemaan enemmän. Keskusoptiikka Hyvinkää on ainoa liike Hyvinkäällä, joka tekee tätä ja sillä nopeutetaankin silmälasien toimitusprosessia huomattavasti ja lasit ovatkin käyttövalmiina käytännöllisesti katsoen seuraavana työpäivänä.

Seuraavaksi päätin kiinnittää huomioni paikan aurinkolaseihin, sillä kuten tekstini alussa mainitsin, kesä lähestyy hurjaa vauhtia ja aurinkolasit ovat mainio tapa suojata silmiäsi auringon säteiltä ja valolta. Liikkeessä oli kattava valikoima näitäkin, vaikkakin pääpaino on selvästikin tavallisissa silmälaseissa. Merkillepantavaa liikkeessä on se, että olitpa sitten hakemassa piilolinssejä, aurinkolaseja tai silmälaseja, liike on pyrkinyt panostamaan laatuun, jotta paikasta ostamasi tuotteet sopisivat täydellisesti kasvoillesi ja kestäisivät arjen haasteissasi!

Näpsäisin loppuun vielä muutamat selfiet, sillä ehdin tykästyä aiemmin sovittamiini kehyksiin ja halusin mukavan muiston liikkeestä. Kiitoksien ja paikasta lähdön jälkeen tuntui, että vierailu liikkeessä ei jäisi viimeiseksi. Vaikka en tällä kertaa ostanutkaan silmälaseja, sain aivan uudenlaista näkökulmaa sille, miten lasit voivat sopia, vaikka tähän ei uskoisi aluksi hetkeäkään. Taidanpa hakea kunnon lasit täältä heti rahaa saadessani..

Lisätietoja yrityksestä: https://www.ostoskortteli.fi/hyvinkaa/keskusoptiikka/

Hyvinkään parhaat tarjoukset: https://www.ostoskortteli.fi/tarjoukset/?keyword=&location=hyvinkaa&category=&price_range=

Muita kumppaneita: https://www.ostoskortteli.fi/kumppanit/

Video liikkeestä: https://www.youtube.com/watch?v=yWDvICPrFNE